sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Jakob Marathon

Maanantai
ap: 8 km
ip: 8 km

Tiistai
ip: 3 km + 5 km 3.40/km + 5x30s + 3 km

Keskiviikko
ip: 8 km

Torstai
ip: 3 km + JAKOB MARATHON PUOLIKAS 1:12:18 2. + 2 km

Perjantai
Lepo

Lauantai
ap: 8 km
ip: 9 km + 3x100m

Sunnuntai
ip: 15 km

Viikko: 92 km

Kesän toinen puolikas kulki jo lähellä ennätysvauhtia. Edellisenä päivänä Oulussa satoi kaatamalla vettä ja kulku jo silloin oli erittäin hyvä. Myös Pietarsaareen oli luvattu pientä sadetta, joten osasin odottaa hyvää juoksua. Myös lämpötila oli erinomainen +12 astetta. Ainoa huono puoli säässä oli melko kova tuuli.

Lähtöviivalla tapasin Björn Sandlerin, joka oli edellisenä päivänä juossut ratavitosen Kokkolassa 15.38. Puolikkaalle miehellä ei ollut tavoitteita, joten tiesin joutuvani vetomiehen hommiin. Aloitin melko reippaasti, koska en halunnut antaa helppoa voittoa Sandlerille. Alussa tuntui olevan vastatuulta, mutta kello ilmoitteli hyviä väliaikoja. Ensimmäinen vitonen kulki viittojen mukaan 16.50 ja toinen 16.53. Ensimmäinen kymppi siis 33.43. Olin tasaisella vauhdilla ennätysvauhdissa ja juoksukin tuntui vielä kohtalaisen hyvältä. Sandler peesaili edelleen takanani ja kolmanneksi lopulta juossut kaveri oli tippunut kyydistä. 11-14 km välillä Sandler käväisi muutaman kerran rinnalla ja edellä, mutta vastatuulen iskiessä oikeaoppisesti siirtyi peesiin. 14 kilometrin kohdalla alamäessä tapahtui lopullinen ratkaisu. Sandler nykäisi selvästi ja tipuin kyydistä välittömästi. Silti tämä tonni alamäkeen meni 3.19. Viimeiselle kutoselle en oikein saanut juoksua enää kasaan ja vauhti tippui selkeästi. Tonnit painuivat 3.26-3.31/km välille. Yksin oli melko hankalaa juosta väsyneenä, joten vauhti tippui vähän liikaa mukavuusalueelle. Maaliin saavuin ajassa 1:12:18. Aika menee omalla alltime-listalla sijalle 3. Sandlerin voittoaika oli lopulta 1:10:48, joten hienosti mies kiihdytti loppua kohti. 

Olen tyytyväinen juoksuuni. Keuruun puolikkaalta sain pudotettua minuutin pois ja juoksu tuntui melko hyvältä 15 km saakka. Vielä pitää tehdä siis töitä, jotta jaksan tuolla samalla vauhdilla loppuun saakka. Tärkeintä oli kuitenkin saada ns. normaali juoksu, jossa pystyin juoksemaan maksimilla ilman hengitysvaikeuksia. Nyt on aika taas harjoitella ja palata kisojen pariin elokuun lopulla. Tarkoituksena on juosta ainakin yksi puolikas elo-syyskuulla. Alkukesästä harkitsin Kööpenhaminaa tai Tallinnaa, mutta nekin ehdittiin perua. Nyt hakusessa on kisa Suomesta.       

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Keuruun Yömaratonilta SM-maratonin reitille

29.6.-5.7.2020

Maanantai
ap: 16 km
ip: 10 km

Tiistai
ap: 8km
ip: 2km + 4x4km (14.17, 14.07, 13.59, 13.56) pal.2’ + 2km

Keskiviikko
ip: 20 km

Torstai
ap: 10 km
ip: 8 km + 10x100m

Perjantai
ap: 21km

Lauantai
ap: 3km + 4x6min. (3.38-3.37/km) pal.90s + 2km
ip: 3km + 10x1000m pal.1’ (3.23, 3.26, 3.28, 3.27, 3.27, 3.26, 3.23, 3.23, 3.21, 3.21) + 3km

Sunnuntai
ip: 26 km

Viikko: 171 km

6.-12.7.2020

Maanantai
ap: 10 km
ip: 9 km

Tiistai
ip: 3x5km (3.37/km, 3.33/km, 3.32/km) pal.2’ + 1 km

Keskiviikko
ip: 10 km

Torstai
ip: 8 km

Perjantai
ip: 3 km + KEURUUN YÖMARATON PUOLIKAS 1.13.10 1. + 3 km

Lauantai
ip: 12 km

Sunnuntai
ip: 22 km

Viikko: 116 km

13.-19.7.2020

Maanantai
Lepo

Tiistai
ap: 9 km

Keskiviikko
ap: 3 km + 4x(90,60,30s) pal.90s + 3 km

Torstai
ip: 20 km

Perjantai
ap: 10 km
ip: 8 km + 4x100m

Lauantai
ap: 2.5 km + 4x6min. (3.35,3.37,3.37, 3.33/km) + 2.5 km
ip: 3 km + 10x1000m pal.1´(3.24, 3.25, 3.26, 3.26, 3.27, 3.25, 3.26, 3.24, 3.25, 3.21) + 2km

Sunnuntai
Lepo

Viikko: 87 km

Kolmisen viikkoa taas kesää kulunut. Ensimmäisellä viikolla tuli juostua vuoden kovimmat kilometrit. 171 kilometriä tuli kasaan helpommin kuin edellisen jakson 140 km:n viikot. Pientä sopeutumista siis havaittavissa. Muutenkin treenit muuttuivat enemmän maratonia palveleviksi. Tutut nelivedot (4x4km) ja tupla-VK:t palasivat taas ohjelmaan. Myös välipäivinä tuli juostua hieman pidempiä lenkkejä. Erikoisuutena perjantain puolimaratonjänistely Antti Tuiskulle ja muutamalle uransa lopettaneelle hiihtäjälle. 1.30 meni rikki melko helposti. Eipä taida onnistua sama temppu muilta viihdetaiteilijoilta Suomessa. Seuraavana päivänä tupla-VK kulki todella hyvin. Varsinkin illan tonnit Juhon kanssa olivat todella helppoja, mikä näkyi myös laktaateissa. Hyvää kulkua siivitti vesisade!

Toisella viikolla oli ohjelmassa perheen kesälomamatka, joten luvassa oli vähemmän juoksua. Ehdin juosta kuitenkin tiistaina ennen lähtöä 3x5km rentoa maravauhtia. Lauantain hyvä kulku jatkui edelleen. Valuimme kohti etelää muutamalla pysähdyksellä, joista toinen oli Keuruulla. Paikka ei valikoitunut sattumalta, koska olin hieman etsinyt maantiekisoja reitiltämme. Lopulta päädyin puolikkaaseen, koska keuhkojen toimivuudesta ei ole takeita vielä. Kympillä tukehtumisen vaara olisi ollut liian suuri. Keli ei ollut ihan sitä mitä toivon (+18 ja aurinkoista), mutta selvisin matkasta melko hyvin. Ensimmäiselle kierrokselle sain seuraa kisan kakkosesta Tuomas Lunttilasta. Yritin juosta ensimmäisen kierroksen hieman varmistellen, hapenottoa kuulostellen. Kaikki sujui hyvin, joten kiristin hieman vauhtia toisella kierroksella. Loppuaika oli mielestäni ihan hyvä (1.13.10), koska aivan kaikkea ei tullut reitille jätettyä. Reitti ei myöskään ollut kovinkaan nopea. Reitti oli mäkinen ja välillä juostiin soralla ja jopa nurmikolla. Välillä kyllä mietityttää tämä suomalaisille reiteille ominainen piirre mahduttaa kaikenmaailman alustoja MARATON-tapahtumiin. Kovaa asfalttia se pitää olla jos halutaan tarjota juoksijoille mahdollisimman hyvä reitti. Toisaalta on tämä tapa parempi kuin Ruskamaratonin kohtalo. Perinteikäs maantiekisa pilattiin muuttamalla tämän vuoden kisa pelkäksi polkujuoksuksi. Nyt Kittilässä kustaan perinteiden päälle ja pahasti. Jää minulta ja monelta muulla Levin reissu tekemättä.

Keuruun jälkeen suuntasimme Vantaalle, jonne veljeni oli juuri muuttanut. Sattumalta talo sattui olemaan SM-maratonin reitin varrella. Tästä innostuneena juoksin reittiä muutamana päivänä ympäri. Ensimmäisellä kerralla juoksin miltei koko reitin karttaa tuijottaen. Reitillä riitti mutkia ja käännöksiä aivan järjetön määrä. Mieleeni tuli Kiiminki-maratonin reitti, jossa juoksimme harhaan muutamia vuosia sitten. Hyvänä puolena reitissä oli tasaisuus. Isoja mäkiä ei juurikaan löydy, mikä on aina plussaa. Muutaman kierroksen jälkeen reittikin alkoi hahmottumaan paremmin. Pitää harkita vielä treeniviikonloppua reitille ennen lokakuuta. Pitää ottaa mallia kovemmista. Yuki Kawauchikin käy aina mahdollisuuksien mukaan tutustumassa reitteihin ennen kisoja.

Vantaalta matka jatkui pienen Naantalin mutkan kautta Lempäälään, jossa yövyimme serkkuni Iiron luona. Sain Iiron kevyelle VL:lle aamulla ennen ajoa pohjoiseen. Etukäteen Iirolla hieman hirvitti, mutta lopulta mies tuli mukana oikein hyvin. Pohjat kestää edelleen! Minulla puolestaan oli suurempia ongelmia. Aamu oli kuuma ja reitti kiersi peltojen keskellä. Jo ensimmäisen 90 sekunnin vedon aikana totesin hapenoton olevan tukossa. Hengitys oli hankalaa ja tuntuma oli normaalia raskaampaa. Toki alla oli puolikas, mutta yleensä tämä treeni on tullut melko helposti. Tulipahan kuitenkin juostua ja seuraavana päivänä pohjoisessa kulku oli ihan normaalia. Loppuviikosta oli vielä tupla-VK, joka kulki kohtalaisesti. Hapot olivat hieman koholla, mutta eivät mitenkään älyttömästi. Sunnuntaina pidin lepopäivän, koska tällä viikolla olisi tarkoitus juosta uusi kisa. Pietarsaareen on luvattu vesisadetta torstaille, joten Jakob-marathon kutsuu.