sunnuntai 25. elokuuta 2019

7 viikkoa Chicagoon: Muurolan Piikki

Maanantai
ap: 9 km
ip: 14 km reipas 3.58/km

Tiistai
ip: 18 km

Keskiviikko
ap: 9 km
ip: 12 km

Torstai
ap: 8 km
ip: 3 km + 5 km reipas 3.53/km + 10x30s + 2 km

Perjantai
ip: 2 km + 3x4 km (14.24, 14.20, 14.04) pal.2 + 3 km

Lauantai
ap: 10 km

Sunnuntai
ap: 3 km + Muurolan Piikki 25 km 1.28.42 (3.33/km) 1. + 3 km

Yhteensä: 142 km

Ensimmäinen kovempi marajakso on kasassa. Treenit kulkivat kakkosviikolla kohtalaisen hyvin. Viime sunnuntain pitkän jälkeen juoksin heti seuraavana päivänä aamulenkin lisäksi 15 kilsan reippaan, joka kulki yllättävä hyvin. Tiistaina olo oli kuitenkin melko väsynyt, joten ohjelmassa oli vain yksi puolipitkä lenkki. Keskiviikkona jaloissa alkoi olla eloa, mutta torstain reipas ja 30s vedot olivat melkoisen nihkeitä. Perjantaina oli vuorossa 3x4km, joka sujui edellisiin päiviin verrattuna hyvin. Vauhti pysyi kovassa sateessa tavoitteessa, mutta ei kuitenkaan ollut liian kova. Eilen palauttelin vain yhdellä lenkillä ja jätin illan lyhyen lenkin kokonaan pois. Ajattelin tarvitsevani voimia tämän päivän rutistukseen, joten mielestäni aivan oikea ratkaisu. Tänään oli siis ohjelmassa vuodesta 1947 järjestetty Muurolan Piikki (25km). Odotukset eivät olleet kovinkaan kummoiset, koska olihan tässä viime viikkoina kuormaa kertynyt ihan mukavasti. Tavoitteena oli kuitenkin juosta maravauhtinen pitkä hyvällä tunteella. Seuraksi alkumatkalle sain Vellusta, joka juoksi puolipiikin. Alussa juoksimme 3.39-3.33 kilsoja ja meno tuntui helpolta. Reilun kuuden kilometrin jälkeen Vellu kääntyi takaisin ja minä jatkoin yksin saman verran eteenpäin. Vauhti nousi 3.33-3.30 välille myötätuulessa ja vesisateessa. Takaisinpäin tullessa vauhti pysyi suunnilleen samoissa, mutta yltynyt sade ja tuuli vaikeutti matkantekoa. Puolikkaaseen tulin noin 1.14.45 ja maaliin suhteellisen hyvävoimaisena ajassa 1.28.42. Samalla vauhdilla jos olisin jaksanut vielä 17 km niin olis tämäkin projekti saanut päätöksensä. Viime vuodesta paransin kolme minuuttia ja kahden vuoden takaisesta ajasta 1.08. Tuntuma kaikissa juoksuissa on ollut mielestäni suhteellisen samanlainen. Tällä hetkellä uskon jo olevani ennätyskunnossa, mutta nälkä kasvaa syödessä. Chicagoon on aikaa 7 viikkoa. Vielä ehtii tapahtua paljon.  

sunnuntai 18. elokuuta 2019

8 viikkoa Chicagoon

22.7.-28.7.2019

Maanantai
ap: 8 km
ip: 8 km

Tiistai
ap: 7 km
ip: 3 km + 10x1km pal.1´ ka.3.28/km + 2 km

Keskiviikko
ip: 14 km

Torstai
ap: 6 km
ip: 11 km (3x100m)

Perjantai
ip: 3 km + 3x100m + 2x5x400m (72, 71, 74, 74, 72, 72, 71, 70, 69, 68) pal.1´+ 3 km

Lauantai
ap: 13 km

Sunnuntai
Lepo

Yhteensä: 94 km

29.7.-4.8.2019

Maanantai
ap: 8 km
ip: 4 km + 5x1000m pal.1´ ka.3.27/km + 5x300m (48, 47, 49, 47, 47) pal.90s + 3 km

Tiistai
ip: 14 km

Keskiviikko
ip: 8 km

Torstai
ip: 3 km + 3 km (3.40/km) + 5x200m + 3 km

Perjantai
ip: 6 km

Lauantai
ap: 4 km + 5x100m
ip: 6 km + Twilight Run Helsinki 33.20 1. + 2 km

Sunnuntai
ap: 17 km

Yhteensä: 100 km

5.8.-11.8.2019

Maanantai
ip: 14 km

Tiistai
ap: 7 km
ip: 3km + 6x1000m pal.1’ (3.24,3.25,3.24,3.23,3.24,3.27) + 2km

Keskiviikko
ip: 16 km

Torstai
Lepo

Perjantai
ap: 6 km
ip: 6 km + 3x100m

Lauantai
ap: 4 km + 3x100m
ip: 7 km + Kempele 10 000m DNF + 2 km

Sunnuntai
ip: 25 km 4.15/km

Yhteensä: 104 km

12.8.-18.8.2019

Maanantai
ap: 9 km
ip: 13 km

Tiistai
ip: 3 km  + 12km reipas 3.48/km + 2km

Keskiviikko
ip: 20 km

Torstai
ip: 13 km

Perjantai
ip: 3 km + 3x4km pal.2 (14.28, 14.12, 13.53) + 3 km

Lauantai
ap: 10 km
ip: 10 km + 10x100m

Sunnuntai
ip: 35 km 4.14/km

Yhteensä: 147 km

Kalevan kisat jäivät tänä vuonna väliin. Aika ei riittänyt 20 parhaan joukkoon, joten se oli sillä sitten selvä. Plan-B oli kuitenkin valmiina, joten starttasin saman viikon lauantaina Helsingissä Twilight Runissa. Juoksu kulki mukavasti ja voitto irtosi ajalla 33.20. Tuolle reitille se oli mielestäni oikein hyvä veto. Ratakympin väliin jättäminen jäi kuitenkin sen verran kaivelemaan, että valmentaja Ukonmaanaho kyhäsi kisan Kempeleeseen. Janne veteli itse jäniksenä alkumatkan, mutta hyvin nopeasti huomasin homman tyssäävän liian aikaisin. Vauhtini alkoi tippua liikaa, joten heitin lopulta kesken. Ajattelin, että palaudun nopeammin harjoituskuntoon keskeyttämällä. Maratreeni piti aloittaa mahdollisimman pian, joten ratkaisu oli mielestäni oikea. Olisin saattanut sitkutella 33.30 maksimissaan, mutta mitäpä sillä tekee? Seuraavana päivänä jalat tuntuivat hyvältä ja juoksin 25 km ihan hyvällä kululla.

Tällä viikolla aloitin valmistautumisen Chicagon maratonille, joka juostaan lokakuun puolessa välissä. Kesä meni kympin kisoja kiertäessä ja Jannen koekaniinina. Tonneja on tullut vedettyä kesän aikana norjalaiseen malliin melko paljon ja laktaaatteja on mittailtu. Olen pitänyt tästä uudesta lähestymistavasta tonneihin. Ei aina tarvi vääntää perinteisen mallin MK-tonneja naama irvessä.

Ensimmäinen viikko alkoi melko rauhallisesti. Juoksin tiistaina 12 km reipasta ja perjantaina oli vuorossa tuttu 3x4 km. Ideana oli juosta neloset maravauhdilla, mutta vauhdit hieman karkasivat viimeisessä vedossa. Tuntuma oli kuitenkin erittäin hyvä. 3.37-3.29/km vauhdit tuntuivat helpoilta. Lauantaina juoksin pari kevyttä kymppiä ja tein nopeutta. Tänään oli vuorossa pitkä.  Paluumatkalla mökiltä hyppäsin Narkauksen kohdilla kyydistä ja juoksin 35 km kotiin. Vauhti nousi viime viikonlopun tapaan helposti 4.15 pintaan, jossa se pysyi tasaisena loppuun saakka. Lenkki meni hyvin vaikka liikennettä oli melko paljon. Seuraavat kolmivitoset aion juosta rauhallisemmalla Kittiläntiellä. Viikkoon tuli juoksu vähän vajaat 150 km, joten aivan hyvä aloitus marajaksolle. Ensi viikolla treenit jatkuvat samaan malliin, mutta käyn juoksemassa sunnuntaina perinteisen Muurolan piikin (25km).