Maanantai
ip: 10 km
Tiistai
Lepo
Keskiviikko
ip: 10 km
Torstai
ip: 3 km + 3 km 3.33/km + 3 km
Perjantai
Lepo
Lauantai
ap: 6 km (3x100m)
Sunnuntai
ap: BERLIN MARATHON 2.40.38
Yhteensä: 77 km
Valmistautuminen sujui loistavasti, mutta silti sekään ei riitä maratonilla. Viimeisellä viikolla jalat tuntuivat oikein hyvältä ja palautuneilta. Viimeinen torstain pari kilsaa maratonvauhdilla sujui rennosti, mikä antoi luottoa sunnuntaille. Matkustin Berliiniin perjantaina, jonka jälkeen ohjelmassa oli tutut kuviot ennen starttia. Expoa, syömistä, lepäilyä ja odottelua. Siinäpä viimeisten päivien ohjelma. Ei huolen häivää.
Aamulla heräsin kuuden maissa ja olin tyytyväinen olotilaan. On aina yhtä helpottavaa herätä terveenä mara-aamuun. Viime hetken sairastumiset piinaa loppuun saakka tässä lajissa. Söin normaalin kevyen aamupalan, jonka jälkeen kamat päälle ja kohti starttia. Matkaa oli pari kilometriä, joten kävely/hölkkä toimi samalla verryttelynä. A-karsinaan mennessä törmäsin Kipchogeen, joka oli vasta lähdössä alkuverkalle porukkansa kanssa. Kovin oli miehellä keskittynyt ilme. Lähdössä törmäsin myös SP Finckeen, jonka kanssa vaihdoin viimeiset kuulumiset ennen starttia. Aika monta kertaa ollaan oltu jo samalla lähtöviivalla vuosien saatossa. Tälläkin kertaa mies painoi komean kiihtyvän kisan. Valenciassa ennätyksen kimppuun!
Oma juoksuni oli tahmaista heti alusta asti. Vauhti pysyi kyllä suunnitellussa aikataulussa, mutta tuntuma oli koko ajan nihkeä. Ajattelin, että tämä on alkumatkan kankeutta. Kulku paranisi kunhan keho lämpenisi kunnolla. Eipä parantunut. Juoksu ei ollut missään vaiheessa niin helppoa kuin sen olisi pitänyt olla. 15 km kohdalla tiesin jo, että taitaa tulla melko pitkä matka. Puolikkaan väliaika 1.16 ja risat, mutta jouduin keskittymään aivan liikaa vauhdin ylläpitämiseen. Mielestäni maratonilla pitää selvitä 25-30km kohdalle ihan huomaamatta, jonka jälkeen alkaa vasta työnteko. 25 kilometrin kohdalla vauhti oli jo tippunut, mutta yritin vielä rimpuilla. 30 km kohdalla juoksu romuttui täysin. Fincke heitti ohi jossain vaiheessa ja yritti saada mukaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Tästä eteenpäin hölkkäsin maaliin puristelematta. Olisin voinut puristaa väkisin ehkä pari minuuttia kovempaa, mutta tuossa vaiheessa minulle oli aivan sama oliko aika 2.38 vai 2.40. Ehkä alitajunnassa aloin säästelemään jalkoja mahdolliselle uudelle yritykselle myöhemmin syksyllä. Tuossa vaiheessa vauhdin putoamisen suurin syy oli kuitenkin vitutus. Pujottelukeppinä oleminen ei hirveästi lisännyt innostusta kilpajuoksuun. Maaliin hölkkäilin ajassa 2.40.38, joten ennätyksestä jäin 6 minuuttia. Maraton osaa kyllä hajottaa miehen totaalisesti jos sille päälle sattuu. Eniten tässä harmittaa se, että sain juostua todella ehjän valmistautumisjakson ja silti tuloksena oli tämä. Ehkä ruuvi sittenkin oli liian kireällä ja paras vire katosi jonnekkin pitkien kovien sekaan. Jatkossa pitää miettiä tarkemmin, kannattaako juosta noin paljon pitkiä maratonvauhtisia kisoja peräkkäisinä viikonloppuina. Merkkejä väsymisestä ei ollut ilmassa, joten enpä olisi osannut tehdä mitään toisinkaan.
Jatkon osalta tein pikaisen päätöksen parin päivän sulattelun jälkeen. Sen verran kaivelee mielessä, joten uusi yritys on edessä. Viime vuonnahan minulle kävi melkein samalla tavalla SM-maratonilla. Totaalinen epäonnistuminen (maha ei kestänyt), jonka seurauksena juoksin toisen yrityksen Frankfurtissa onnistuneesti. Viime vuoden onnistunut tuplaus antaa toivoa vielä tälle syksylle, joten lähden uusimaan temppua reilun viiden viikon päästä Frankfurtiin. Valmistautuminen tulee olemaan kopio viime vuodesta. Määrää ei enää tarvitse mättää. Nyt keskitytään laadukkaisiin harjoituksiin palautuneena. Vauhdit pitää saada rennoiksi ja sitä kautta Frankfurtissa hyökätään ennätyksen kimppuun!
