Maanantai
Lepo
Tiistai
ip: 14 km
Keskiviikko
ap: 5 km
ip: 3 km + 3x(90s,60s,30s) pal.90s 4.10/km + 2 km
Torstai
ip: 17 km
Perjantai
ap: 5 km
ip: 6 km + 4x100m
Lauantai
ap: 4 km (3x100m)
ip: 4 km + RUSKAMARATON 10 km 34.01 1. + 3 km
Sunnuntai
ip: 16 km
Yhteensä: 95 km
Muurolan Piikin jälkeen kevensimme harjoittelua, koska sunnuntain 25 km maravauhdilla oli aika kova rypistys. Yllätyin kuitenkin, että jalat eivät olleet enempää kipeät seuraavina päivinä. Keskiviikkona oli viikon ainoa reippaampi harjoitus, jonka kävin juoksemassa Vellun kanssa. Harjoitus oli todella kevyt ja sen tarkoituksena oli aukoa hieman jalkoja lauantaita varten. Kulku viikolla oli kohtalaisen hyvää, johtuen pienistä juoksumääristä.
Lauantaina oli taas kerran edessä Levin Ruskamaraton. Tällä kertaa menin valmistautumaan Ylläksen mökille jo perjantaina, josta ajelin lauantaina Leville. Tuttu työmatka vuosien takaa oli nostalginen. Matkaksi valikoitui tällä kertaa 10 km, koska SM-maraton kummittelee kahden viikon päässä. Viime vuonna juoksin puolikkaan, joka toimi hyvänä valmistautumisena Berliinin maratonille. Kisojen välillä oli viime vuonna 3 viikkoa, joten palautumisaikaa oli viime vuonna reilummin. Olisin mielummin juossut tänäkin vuonna puolimaratonin, mutta tulevaa maratonia silmällä pitäen kymppi oli varmempi vaihtoehto.
Ennen kilpailua tuntui, ettei kympin juokseminen kiinnosta pätkääkään. Tämä johtui osaltaan siitä, että viimeiset 10-vuotta olin juossut Levillä puolikasta ja täyttä. Kympin juokseminen tuntui hieman valjulta. Oli hieman petturimainen olo. Kisafiilis kuitenkin nousi verkan aikana ja viimeistään starttikarsinassa. Paukusta säntäsin kärkeen ja lähdin juoksemaan omaa juoksua. Eka kilsa on pelkkää nousua, joten yritin juosta sen mahdollisimman rennosti. Väliaika 3.38 hieman nauratti kympin kisassa, joten kiristin samantien. Muut jäivät ja jäin juoksemaan yksin. Seuraavat kilsat alkoivat laskea kohti golf-kenttää ja väliajat parantuivat selkeästi: 3.16, 3.10, 3.16 ja kääntöpaikalla 3.19. Takaisinpäin matka oli pitkää loivaa nousua 8 km saakka, jonka jälkeen viimeiset kaksi kilometriä olivat laskuvoittoisia. 6. kilsa napsahti 3.29, 7. 3.36 ja 8. 3.39. Uuvuttava mäki oli ollut täyttä kidutusta, joten lopun alamäki tuntui taivaalliselta. Sain nostettua vauhtia ja juoksin viimeisen kaksi kilometriä 3.10-3.15/km. Maalissa olin voittaja ajassa 34.01. Aika ei ollut kummoinen, mutta tuolle reitille ja yksin juostuna ihan tyydyttävä. Nousua kympillä oli melkein 100m, joten hyvät mäkijuoksijat pärjäävät tuolla reitillä.

Kisan jälkeen lähdin tekemään loppuverkkaa puolikkaan juoksijoita vastaan, koska sieltä oli tulossa paljon tuttuja vastaan. Moni juoksi ennätyksiä vaikka reitti ei optimaalinen olekaan. Tunnelma ja juoksijamäärät auttavat varmasti asiaa. Juoksijoita oli tänä vuonna hieman vähemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta edelleen Ruska on yksi Suomen parhaista maratontapahtumista. Ruskamaratonin tunnelma on poikkeuksellinen ja se vetää vuodesta toiseen. Ainakin pohjoisen juoksijoille se tuntuu olevan vuodesta toiseen se tärkein kilpailu. Minulle tämä oli jo 17. Ruskamaraton ja ensimmäisestä juoksusta on kulunut 25 vuotta. Alla statistiikkaa:
1992 ??? P6 5:15 2.
1993 DNS
1994 ??? P8 3:35 3.
1995 1 km P10 4:42 6.
1996 1 km P10 3:40 2.
1997 DNS
1998 DNS
1999 DNS
2000 6,6 km P14 25:50 1.
2001 DNS
2002 DNS
2003 DNS
2004 Puolimaraton 1:20:44 10.
2005 DNS
2006 DNS
2007 Puolimaraton 1:17:47 7.
2008 Puolimaraton 1:19:27 10.
2009 Puolimaraton 1:17:01 4.
2010 Puolimaraton 1:14:41 6.
2011 Puolimaraton 1:11:44 4.
2012 Puolimaraton 1:14:54 2.
2013 Maraton 2:44:38 2.
2014 Maraton 2:43:21 4.
2015 Puolimaraton 1:17:22 3.
2016 Puolimaraton 1:14:46 2.
2017 10 km 34.01 1.
Harvassa on ollut voitot, joten harvinaista herkkua oli tämän vuoden ykköstila. Toisille niitä voittoja on osunut useammin, Teppo "Mr. Ruskamaraton" Ronkainen saalisti 9. maratonvoiton lauantaina. Ensi vuonna Tepolla on juhlavuosi, 50 v. ja kymmenes voitto haussa!
 |
Teppo & nutukkaat |