torstai 9. maaliskuuta 2017

Malta Marathon 2017

Aloitin vuoden 2017 kisakauden viime vuoden tapaan Maltan puolikkaalla sunnuntaina. Maltalle matkustin vasta lauantaina, koska olin vielä perjantaina töissä. Suomesta ei vielä tähän aikaan vuodesta lennetä suoraan Maltalle, joten jouduin matkustamaan Lontoon kautta. Matkustuspäivä oli melko pitkä, mutta onnistuin nukkumaan aika hyvin lennot. Ei optimaalista, mutta näin tällä kertaa. Perillä veljeni Uttu oli tilannut etukäteen taksin, jolla matka Sliemaan sujui kätevästi. Veljeni luona pasta-ateria ja kuulumisten vaihtoa. Olipa mukava nähdä pitkästä aikaa! Illan ohjelmaan kuului vielä numerolappujen nouto ja kevyt verkkalenkki. Jalat olivat matkustamisen jälkeen tukkoiset, mutta aukkarit auttoivat asiaa.
Veljekset kuin ilvekset.

Aamulla heräsin hieman aikaisemmin kuin muut ja lähdin lyhyelle herättelylenkille. Juoksin kolme kilometriä merenrantaa ja kävin katsastamassa maalialueen. Paikka vastasi muistikuviani, ei mitään uutta. Kämpillä kevyt aamiainen ja kävellen takaisin kohti rantaa Utun kanssa. Tänä vuonna myös veljeni aloittaisi uuden juoksu-uran. Edellisestä startista velipojalla oli kulunut yli 20 vuotta. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt häiritsevän miestä, olemus oli tyynen rauhallinen. Nousimme järjestäjien busseihin, joiden suuntana oli maratonin lähtöpaikka, Mdina. Matka sujui ongelmitta ja perillä starttiin oli aikaa reilusti. Tein omat rituaalit ennen lähtöviivalle asettumista ja huikkasin tsempit veljelleni. Tapaisimme 21,1km myöhemmin.

Maltan puolikas juostaan yhdensuuntaisena lenkkinä saaren sisäosasta rannikolle. Reitti ei ole mielestäni huippunopea, vaikka varsinkin alussa on alamäkipätkiä. Reitin loppuosassa olevat rampeille nousut hidastavat melkoisesti. Pääsin starttaamaan hyvältä paikalta eturivistä. Olen kyllä oppinut vuosien saatossa erittäin itsekkääksi, kun kyseessä on juoksukilpailun lähtöviivalle pääsy. Espanja opetti aikoinaan hyvin. Paukusta liikkeelle ja porukka aloitti viime vuoden tapaan kovaa. Olin päättänyt aloittaa kovaa riskillä, koska viime vuonna aloitin rauhallisesti ja jäin yksin juoksemaan vastatuuleen. Reitti oli yhdensuuntainen eli kovan tuulen sattuessa muiden selistä olisi hyötyä. Eka tonni napsahti 3.08, mikä hieman mietitytti. Päätin jatkaa porukan mukana, joka kilometri kilometriltä harveni. Vitosessa väliaika 16.27 ja edellä 4 juoksijaa. Mulla oli hyvä peesi, joten annoin vaan mennä. Kympin lähestyessä alkoi jo hieman ahdistaa ja huomasin jääväni vetojuhdasta. Kymppi napsahti 33.45. Edessä oleva selkä karkasi ja jäin puskemaan yksin. Kilometrit alkoivat tippua, eikä ketään näkynyt. Tuli melkoinen deja-vu siinä auringonpaisteessa yksin raastaessa. Viime vuonna tismalleen sama tilanne. Kamalaa kuinka suorituskyky on niin katoavaista. Loppuosa kisasta meni enemmän tai vähemmän yrittäessä. Välillä sain hyviä pätkiä, mutta liian usein huomasin ajatusteni karkailevan, mikä näkyi hitaina kilometreinä. Kovien kisojen puutetta! Välillä ohittelin täysmatkalaisia ja välillä joku puolikkaan juoksijoista tuli ohi. En saanut minkäänlaista kovuutta vikoille kilsoille. Rullailin tympääntyneenä mukavuusalueella maaliin ajassa 1.14.57. Aika oli pettymys, eikä sijoituskaan parantunut viime vuodesta. Toista vuotta peräkkäin 9.

Maalissa hieman harmitti, mutta eipä sen kummemmin mennyt vuosi sittenkään. Aika sentään parani hieman, viime vuonna matelin 1.16.04. Berliinissä juoksin syksyllä ekan puolikkaan 1.16 tasan, joten aika on kyllä heikko. Toisaalta jos uusin viime vuoden kehityskaaren, juoksen syksyllä maralla ekan puolikkaan alle 1.15. Toki hieman järkevämmällä vauhdinjaolla tulos olisi todennäköisesti ollut toinen. Otin tietoisen riskin ja tulos oli tässä. Lontoota ajatellen kisa oli kuitenkin onnistunut ja tarpeellinen. Sain tärkeän pitkän kovavauhtisen pätkän juostua asfaltilla. Iskutuksen puute on yksi suurimmista haasteista valmistautumisessa kevätmaratonille. Asia konkretisoitui kilpailun jälkeen, jalat olivat ihmeissään uudesta alustasta. Useita päiviä kisan jälkeen lihakset ovat edelleen kipeät. Pohjekkin kramppasi pari päivää kisan jälkeen lenkillä.



Oman kisan jälkeen jäin nautiskelemaan auringosta ja odottelemaan Utun maaliintuloa. Keli oli lämmin (+18?) ja onnistuin jopa polttamaan naamani aamun aikana. Lopulta Uttukin pääsi hyvävoimaisena maaliin ja viritteli jopa pienen loppukirin viimeisille sadoille metreille. Tavoite täyttyi: maaliin koko matka juosten. Jotain jäi velipojalla hampaankoloon, kun uhkasi ensi vuonna parantaa 20 minuuttia loppuaikaa. Kuume on iskenyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti